Blogi

Arin liikenneympyrä - Korjausvelan taklauspaketti (15.06.2018)

Tämä on toinen osa kirjoitussarjaani Korjausvelan Taklauspaketti, jossa käsittelen konkreettisia toimia 2000-luvulla valtavaksi paisuneen korjausvelan selättämiseksi hallitusti. Ensimmäinen osa käsitteli täsmennetteyjä rahoituspaketteja siltoihin ja risteyksiin.

---

Kaikki liikennepolitiikan kanssa tekemisissä olleet ovat varmasti törmänneet linjaukseen, ettei valtateillä paranneta risteyksiä liikenneympyröillä. Mieluummin rakennetaan eritasoristeys, jonka rakentamiskustannukset ovat moninkertaiset liikenneympyrään verrattuna. Samalla tullaan rakentaneeksi jälleen yksi silta, joka voi pahimmassa tapauksessa rajoittaa logistiikkaa ja on myöhemmin myös kallis peruskorjata.

Minun ratkaisuni on nykyistä suurempi liikenneympyrä, kutsuttakoon sitä vaikkapa Arin malliksi (Saihan ystäväni Jarppakin Lex Lindströmin). Kaikkialle Arin mallin liikenneympyrä ei luonnollisestikaan sovi, mutta Suomessa on monia risteyksiä, joita voisi parantaa kustannustehokkaasti tällä idealla.

Arin mallissa oikealle kääntyvät ajoneuvot ohjattaisiin liikenneympyrän ohi. Ympyrään ajaisivat vain ne, jotka ovat menossa suoraan tai kääntymässä vasemmalle. Tämä pienentää liikennemäärää ympyrässä. Jotta liikenne ja varsinkin raskasliikenne pääsisi ajamaan ympyrästä sulavammin, tulisi sen halkaisijan olla huomattavasti nykyistä suurempi, noin 100 metriä, tarvittaessa jopa 200 metriä.

Kuten aiemmassa blogissani kirjoitin, on erkanemis- ja liittymiskaistojen pituudella merkitystä liikenteen turvallisuuteen, sujuvuuteen ja polttoainetalouteen. Karkeasti arvioiden Arin mallin liikenneympyröitä saisimme viisi kappaletta kahden eritasoliittymän hinnalla, eikä käsissämme olisi vuosikymmeniä myöhemmin rapistuvien siltojen ongelmaa.

Hallituksen kokeilukulttuurin hengessä jonnekin päin rakasta isänmaatamme tulisi rakentaa riittävän suuri Arin mallin liikenneympyrä. Kokemuksien karttuessa näitä voidaan rakentaa lisää tai haukkua maanrakoon. Olemme tilanteessa, missä kannustan kaikkia tekemään ennakkoluulottomia avauksia. Tässä on minun konkreettinen iso avaus ja tämän kohdalla koolla todellakin on väliä.